Ostin rungon 27.3.2010. Tässä olisi tarkoitus seurata miten sen kanssa kävi.

RIP - 16.10.2011

Koko talven olen ajanut pooraa ja käynyt kaupassakin todella useasti. Auton käyttö kauppareisuihin on vähentynyt dramaattisesti. Tämä sama tulee jatkumaan myös kevät- ja kesäkaudella. Mutta en välttämättä halua Langsterilla mennä kauppaan, enkä kyllä varmasti tuolla Trekilläkään, joten ainoaksi vaihtoehdoksi tuli kaupparaasin* hankinta.

Punnitsin jonkin verran ostaako "uusi" poora, mutta sen hautasin melko aikaisessa vaiheessa. Toki jonkun käytetyn ois voinu saada halvalla, mutta kyllä mielessä jonkin verran oli jo ollut oman pooran rakentaminen (sillee kuin osaa). Foorumeita (fillari-lehti ja yksivaihde) olen seurannut aktiivisesti ja yrittänyt selkiyttää mitä haluaa. No, sinkula tai fiksi, se nyt oli jo melkosen varmaa. Mielellään sellainen, jolla voi ajella talvellakin.

Sit se pamahti, maaliskuun loppupuolella yksivaihteen foorumilla oli Raleigh Royale -runko myytävä sopivassa koossa. Väri oli aivan sairaan magee, joten sitä aloin  työstämään. Kun lähin kattomaan runkoa, olin jo melko varma, että se lähtee messiin. Sen verran olin jo valmistanut itseäni, että tästä olis hyvä alottaa. Joskushan se on aloitettava, jos jotain aikoo tehdä. Ja olihan mulla jo kiekot, stonga ja jarrut ostettuna (tästä myöhemmin).

Jotta päästään fiilisteleen työn alotusta niin laitetaan tähän jotain tietoo ja muutamat fotot.

Kyseessä siis Raleigh Royale retkipyörän runko (60cm) uudella keskiökasetilla ja maalipinnalla. Runko on pulverimaalattu (lila, koodi RAL-värikartaston 4008) Tattarisuon Taximossa ja keskiö duunautettu Pyörätohtorilla. Entinen omistaja oli vaihtanu ja rasvannu keulan laakerit. Toistaiseksi ainoa, mitä itse olen tuolle rungolle tehnyt, oli punnitus. Vaaka näytti 3,9 kg (100g tarkkuudella mennään isommissa painoissa).

Keskiö oli pieni spesiaalikeissi, koska Raleighilla oli tiettynä aikakautena pyörissään omia standardeja ja samoin oli tämän rungon kanssa. Keskiön kierteet ovat (muistin mukaan) 26TPI ja varaosaa ei löytynyt. Rotsaus on tehty. Keskiökasetin vastapalaa jouduttiin myös sorvaamaan kapeammaksi, jotta kasetti saatiin sopimaan.

Omaan muistiin jemmaan, stemmi (pystyputki) on 22,2 mm ja satulatolppa  25,4 mm.

Kiitokset teikoselle infosta (ja toki rungosta).

* kaupparaasi = kaupassa käyntiin, asioiden hoitoon, yleiseen fiilistelyajoon, penskojen kanssa ajoon, eli melkein kaikkea mitä nyt pyörällä voi tehdä

DSC00745

DSC00751

DSC00757

DSC00759

DSC00763

DSC00767

DSC00770

DSC00773

Niin kuin ekassa RR-artikkelissa totesin, olin jo jonkin aikaa miettinyt oman kulkineen "rakentamista". Tai ainakin jonkinlaista modaamista. Joku pyörä mulla varmasti oli mielessä, kun päätin suorittaa ekat kaupat kohti kasaamista.

Kaveri tuli sitten eräänä iltana käymään kamojen kanssa ja siinä sitten tutkittiin ja keskusteltiin, ja lopputuloksena oli, että köyhdyin muistaakseni 80 euron verran ja nurkkiin jäi
- Alexrims S 500 kiekot (flip-flop) + 3 erilaista rengasta
- Tektron jarrut (ei vaijereita eikä kahvoja)
- Langsterin bullhorn tanko
(nämä kaikki revitty samasta Langsterista, mallinimeä en muista, missäs noi bullhornit nyt olikaan)

Oikeesti toi tanko oli se, joka mua kiinnosti eniten. Ajatus oli, että sehän vois olla aika magee pyörässä. Eli periaatteessa lähdin rakentamaan pyörää aloittaen tangosta. Noh, kait se käy niinkin.

Nuo yllämainitut kun olivat kasassa ja törmäsin tuohon runkoon niin melko kirkkaana ajatuksena oli, että kaikki muu mustaa paitsi runko ja tankonauha. Jää nähtäväksi, kun osia alkaa olemaan riittävästi ja pääsee vähän näkemään miltä näyttää.

Vaikka runko ja kiekot ovat jo olleet samassa huoneessa, en ole kuitenkaan kiekkoja vielä pyörään sovittanut. Se olis varmaan se seuraava operaatio.

DSC00776

DSC00778

DSC00785

bullhorn

Käväisin eilen Friisilän Bike Planetissa, kypärää ja satulaa kattomassa. Ei ollu.
Soitin tänään Vantaan Bike Planettiin, kypärää ja satulaa kyselin. Ei ollu.
Käväisin tänään pyörähuoltocomissa, satulaa ja renkaita kattomassa. Ei ollu.

Sviddu. Pyöräkausi alkaa ja liikkeet myyvät ei-oota.

Kun kerta oli aikaa niin parit fotot sitten.

Saas nähä kuin kaukana toi tanko tulee olemaan kun satula saadaan paikoilleen. Tankonauhan väri tulee muuttumaan, jos vain väriä löytyy. Muutoin toi näyttää omaan silmään ihan kivalta (= kuten mielikuvituksissani olin jotenkin kuvitellut).

eka kasaus

eka kasaus 2

Viikolla poikkesin Lauttasaaressa paikallisessa liikkeessä ja sain hommattua kammet, rattaat, ketjut ja pedaalit. Projekti näytti tässä kohtaa ihan maukkaalta = eli tästä vielä jotain tulee. Tänään lauantaina sitten sain maistella ensimmäisiä kilometrejä "uudella" pyörällä. Tosin muutamia pikkujuttuja vielä on, joten ei kuvia tähän hätään.

Kammiksi hommasin Suginon Zen Messengerit (42T). Langsterissahan tuollaiset on myös, joten tuttu juttu. Rattaan jouduin vaihtamaan sisemmälle puolelle, ja näyttäis toi linja olevan ihan ok. Ainakin ajossa tuntuu toimivan hyvin ja on tosi hiljanen. Taakse tuli 17T ratas. Laittoivat sen pajalla. Tosin tämän päiväisten lenkkien jälkeen sitä pitää varmaankin kiristää, koska on pientä klappia. Muuta en nyt rattaasta osaa sanoa. Se kun löyty pajan hyllyltä niin saman tien se meni kiinni.

Ketjuksi otin sitten Michen ketjun. Vähän jännitti tämä, kun en ole koskaan ennen ketjuja katkaissut. Kävi tuuri. Ketju oli juuri riittävän pitkä sopiakseen tähän projektiin, eli ei tarvinnu pätkiä. Hyvä, että riitti.

Pedaaleiksi kelpuutin Shimpan PD-M540 lukkopolkimet.

Siinäpä ne ostokset olikin. Eilen illalla ja tänä aamuna sitten väsättiin. Aikaa meni vähemmän, kun ketjut istu heti paikoilleen. Tangosta otin nauhat pois. Aattelin testata ihan ilman mitään. Päivällä kävin sit hakemassa mustaa tankonauhaa, ja tämäkin operaatio oli se eka kerta. Ihan kohtuu hyvä siitä tuli vaikka oikea puoli ois voinu olla parempi.

Ajoasennosta tuli jo aika ok. Nyt vain mietin, että lyhyempi stemmi vois olla jees, mutta mennään nyt tällä systeemillä enste ja katotaan sitten. Jaa niin, satulan otin maastoTrekistä, joten sekin pitää vielä hommata. En oikein tykkää tosta Bontragerin satulasta. Jos sais Spessun Compin niin ihan kiva. Etsintäilmo on yksivaihteen foorumilla, mutta vielä ei ole tärpännyt.

Eli fiilikset oli aika korkealla, kun sai hianossa auringonpaisteessa lähtee koestusajolle. Pyörä kulki kuin unelma. Tosin vähän vaikee verrata, kun mun mielestä fiksi on fiksi ja sinkula on sinkula. Vähän niinku eri maata. Jos/kun vapaarattaan laitan tähän RR-pyörään niin sit voi sanoa jotain (kumpi kulkee nopeemmin, RR vai Langster). Joka tapauksessa jo nyt on hyvä mieli projektista. Toivotaan, että saan sen etujarrun hommattua (juu-u, sen aion laittaa). Vaikka se ois kuinka päheetä ajaa fiksillä (ilman jarruja) niin ei se taida olla mun juttu. Emäntäkin vetoaa notta jarru pyörään. Täytyy siis lähtee jonnekin pajalle siis.

Ja koska noi kammet etc. tuli laittettua kiinni jo pajalla niin niiden painot jäi nyt saamatta. Noh, eipä tuo mitään.


J.K. Iltapäivällä kävin ostamassa maalia tuon satulatolpan maalaukseen. Kun tein lähtöä kaupan pihasta niin laitoin pönikän pyörätelineen päälle. Siihenhän se sitten jäi. Kotona asian huomattuani meinasin lähtee hakeen, mutten viittiny. Koitin soitella liikkeeseen muutamaan otteeseen, ja sain lopulta jonkun kiinni. Kävi tsekkaamassa, mutta purkki oli jo hävinnyt. Hetkeä myöhemmin tuli tekstari, että purkki löytyi toisesta paikkaa ja odottaa nyt mua kassalla. Jee, ei mennyt rahat hukkaan (ja taas saa tehdä yhen hyötylenkin).

Vihdoinkin. Luulin jo, että tätä päivää ei ikinä tule, mutta onnistuinpas. Koko viikko kärvistelty, kun molemmat pyörät telakalla. Ei pääse kauppaan eikä lenkille. Ja vain RR on ollut ns. työn alla.

Maanantai - tämä torstai tuli joka ilta jotain pientä tehtyä, jotta pyörä tulisi lopulliseen ajokuntoon. Tein sen pitemmän kaavan mukaan, koska otin haarukan irti rungosta ja putsasin ja rasvasin laakerit. Eka kerta elämässä! Samalla laitoin alalaakerin päälle pienen gumeksen, jotta vesi, hiekka etc. ei tunge sisään. Jostakin kuvasta tuo kyllä näkyy. Tuo rahina laakerissa aikaansai purun ja rasvauksen.

Uusi stemmi tuli postissa viime viikolla ja viikonloppuna sitä jo testasin. Nyt kun kasasin haarukan takas runkoon kiinni niin sainkin stemmin tolpan menemään syvemmälle ja lopputulos oli se, että spaceri pois, 60 mm stemmi ja bullhorn on aika hyvässä asennossa nyt. Kauppalenkin heitin tänään ja tuntui oikein hyvältä.

Etujarru tuli sitten laitettua samalla. Pitkään sitä funtsasin, ja ekan lenkin jälkeen tuntuu, että oli oikea ratkaisu. Niin paljon se jeesaa tuota hidastamista. Ainoo negatiivinen asia on, että länget ei ole mustat niin kuin alun perin olin ajatellut. Kromi/valkoinen. Noh, tuohan se vähän väriä tuohon värimaailmaan. Eikä se nyt loppujen lopuksi niin pahalta näytä, pienethän ne jarrut on. Kahvaksi tuli tangon päähän laitettava ja vaijerin laitoin menemään tankonauhan alle. Ihan siisti siitä tuli, vaikka nauhat ei samallail meekään, jos vertaa oikea/vasen. Minulle kelpaa, ajoonhan tuo poora on kuitenkin tarkoitettu.

Tässä jonkinlaiset kuvat (iltahämärässä otettu, joten ei parasta a-laatua).

rr valmis

rr etu

rr taka

jarru stonga stemmi

jarrut

stonga ylos

Toipilaana on ollut hyvää aikaa miettiä, mitä noille pyörille tekis ja onhan sitä osaa tullut ostettuakin. Vajaa pari viikkoa sitten alkoi olkapää oleen siinä kunnossa, että sillä jotain pystyi tekemään.


Ekana vaihtui renkaat slickseistä sadekelin renkaisiin. Spessut ajattelin laittaa Langsterin toisiin kiekkoihin. Pitkään piti etsiä ja miettiä mitkä renkaat tilalle. Suurimpina vaatimuksina oli hyvä pistosuojaus ja sadekelin kestävyys (eli jonkinlaista kuvioo). Lopulta päädyin Schwalben Marathon Plussiin.

Olin melkoisen yllättynyt siitä, että kuinka timmin näköinen toi rengas on 25 kokoisena. Sehän näyttää huomattavasti pienemmältä kuin Spessun 25. Käytännössä olin siis enemmän kuin tyytyväinen, koska mitään läskejä en alle halunnut. Ulkonäöllisesti heijastinnauha renkaan sivussa saattaa olla ei niin ok, mutta eipä tarvii sitten laittaa mitään heijastimia pinnoihin pimeän ajaksi.

Koska olin päättänyt ottaa RR:n tangon tuohon Langsteriin niin sitäkin osastoa piti sitten miettiä. Bullhornissa halusin pysyä, ja kait voi sanoa, että kävi tuuri, kun yksivaihdefoorumilla tuli myyntiin aika siistin näköinen bullhorn. Lino merkkinen, kapea kuin mikä, vain 35 cm. Koska tuo tanko on normistemmille niin piti sitten stemmikin laittaa uusiksi. Nyt tuli sit musta ja se oikea quill-stemmi, joka oikeesti on paremman näköinen kuin se quill-adapteri ja OS-stemmi.

Tuon Lino tangon mukana tuli myös satula, kun hinta oli kohdallaan. Muistinkin juuri nyt, että sitä pitää vielä kokeilla tuohon Raleighiin. Vaikka toi spessun satula on ihan ok niin jokin pieni siinä mättää. Eli huomenna, jos kerkee niin satula kokeiluun.

Niin, tänään olikin sitten siinä mielessä erikoinen päivä, koska RR on käytännössä ajokunnossa vaikka etujarru vielä puuttuu. Oli siinä sitten asiaa postiin ja ajattelin, että täytyyhän sitä päästä kokeilemaan. Kyllä toi olkapää vähän ilmoitti itsestään, mutta aikas hyvin se ajo kuitenkin sujui. Varovasti sai vetää kuitenkin.

Iltapäivällä lähin sit viemään poikaa pesistreeneihin, pyörällä. Tuntu muuten heti paremmalta kun oli pienen kokeilulenkin jo tehny. Kaikkinensa tuli polettua 30 kilsaa. Josko se tästä sit alkais uusi tuleminen.

Jarruista puheen ollen. Uusi jarrukahva on ostettu ja huomenna olis tarkoitus sitä passata paikoilleen. Jos satula menee uusiksi niin pitää sit ottaa uusia kuvia, mutta tässä muutama foto tän hetkisestä kombinaatiosta.

rr lino

rr lino tanko

rr lino pysty

rr lino onelesscar

Nyt pitäs RR olla ns. valmis. Ei muuta kuin ajoo vaan (mitä olen ihan kiitettävästi tehnytkin olosuhteisiin nähden).

Eli satula meni vaihtoon, nyt Selle Italia Gel Flow, taitaa jopa olla SLR, ainakin LR-kirjaimet löytyis satulasta. Etujarrukahvan sain laitettua tankoon ja näyttää ihan hienolta, varsinkin kun tanko on vielä päällystämättä. Jarrulängiksi löysin BikePlanetista Tektron länget, joissa on jopa muutama mm pelivaraa. Plussat tuli mustasta väristä ja jarruvaijerin meno ns. oikealle puolelle. On paljon siistimmän näköinen kuin se teräs/valko Nexus. Se täytyy todeta, että jarruteho ei ole samaa luokkaa kuin tangonpääkahvoilla, mutta riittävä kuitenkin.

Jaa joo, otin lenkkipyörästä mittarin ja asensin sen tähän, mut se ei näy kuvissa. Ei tarvii koko ajan kantaa tota Garminia ranteessa.

rr lino selle

rr lino tektro

rr lino selle taka

Uskollinen fiksini Raleigh Royale sai tällä viikolla talvimoodin. Tämä viikko on ajettu ja on aivan sairaan hauskaa. Marathon Winterit toimii hienosti, ja sen kyllä huomaa kun ajaa 28-tuumaisilla (kun vertaa maasturin 26-tuumaisiin).

Jo alkusyksystä teetätin takakiekon varta vasten nastarengasta varten, ettei koko ajan tarvii repiä renkaita irti. Renkaiksi hommasin Schwalben Marathon Winterit 35 millisinä, ja hyvin on pelittäny (ainakin toistaiseksi). Talvikuosiin saaminen kesti muutaman päivän, kun ei ollut ketjua. Muutama päivä meni ettei päässyt ollenkaan ajamaan, sattui oleen toi maastopyöräkin työn alla. Ketjun saaminen kohalleen olikin vähän työlästä. Ei ollut mitään pikalukkoa vaan tappisysteemi. Loppujen lopuksi en saanut tappia oikealla tavalla kiinni vaan piti laittaa ns. väärin päin, että osu ja uppos. Katotaan kuin kestää. Muutoin toi ketju on kyllä ihan hyvän näköinen. Välityksenä onpi nyt 42-18, joka tuntuu ainakin tämän viikon kokemuksella olevan oivallinen talvivälitys.

Muutokset kesäversioon:
ei jarrua
välitys 42-18
takakiekko tehty varta vasten, Mavic OpenPro ja On One napa
ketju Mask Chain MK 900
renkaina Schwalbe Marathon Winter 35 mm
satula spessun Avatar Gel (ollu jo aika pitkään)
muutama heijastinteipin palanen runkoon

talvi rr

Nyt on ollu metkat ajokelit täällä Epsoossa. Lunta on tullu niin penteleesti, että kohta ei tiedä mihin sen laittais. Pyörälläkin ollaan ajeltu, mutta välillä tuntuu, että sille olis parempi vaihtoehto niin kuin autolle eli jättää kotiin.

Itsenäisyyspäivänä kävin poikien kanssa syömässä pizzat Tapiolassa. Matkaa tuli n. 4 km ja aikaa meni n. puoli tuntia eli 8 km/h. Ei ollu hääppöstä se tarpominen. Toista kertaa en kyllä poikia laita tuollaiseen keliin. Urheasti he kuitenkin tuli vaikka raskasta oli. Mutta pizza oli hyvää.

Raleigh alkaa pikku hiljaa näyttämään oikealta talvipyörältä.

rr talvi mod

rr talvi mod 2

RR-fiksillä ja nastarenkailla tuli ajettua talven aikana n. 2500 km. Onneksi kevät on jo aika pitkällä, ja tänään sain Raleighin kesäkuosiin. Olihan se ihan mielenkiintoinen kokemus ekan talvifiksiajon jälkeen. Näki vähän miten paikat on kulunu talven jäljiltä. Olihan se likanen kun mikä. Ketjuihin tuli lähinnä laitettua jotain liukastetta, mutta muutoin vaan kovaa ajoa.

Keskiö tuntu kampien irrotuksen jäljiltä hieman tahmealta, mutta päätin sit kuitenkin jättää sen josko sillä vois ajaa vielä ensi talven ja sit vaihtaa. Pidemmän välityksen tein asentamalla All Cityn 44T eturattaan, ei tarvinnu takarattaan kanssa alkaa puljaamaan. Tuon luulis olevan ihan ok kesän ajoissa. Ketjuksi tuli sit Langsterin viime vuotinen Sram PC-1. Sit laitoin sitä Holmenkollen ketjuainetta. En tiedä kuinka hyvää se on, mutta ainakin ketjut tuli verstaalla tosi hiljaseks. Pieni testiajo tuntu tosi hyvältä. Odottaa innolla huomista töihin menoo.

Silloin kun aloitin näistä pyöristä kirjotteleen niin tiedostin, että tämäkin päivä joskus koittaa, tavalla tai toisella.

Tänään Focus Ladies -lenkillä metsärytyytys oli sen verran kovaa, että Raleighin emäputki ei oikein tykänny hyvää. Loppu tultiin sit rauhallisesti kotiin, ja nautiskeltiin viimeisistä ajoista ko. pyörällä.

RIP Raleigh.

rr rikki oik

rr rikki vas

rr rikki taka


Ja vielä yksi fiilistelykuva, joka kertoo melkein kaiken.
Ikävä tulee.

rr lino rip