Jo muutaman vuoden ajan olen katsellut karttaa, että tuonne Väisälänsaareen pitää mennä käymään. Sen verta houkutteleva on tuo karttakuva, kun sitä on katseltu.

Tänään tein enste vähän klapihommia mökillä ja sit menoks. Ensin Hirvensalmelle viemään palautusjuomapullot poies ja sit kohti "saarta". Hiekkatie sillalle ei ollut niitä kivoimpia ajettavia. Mutkissa paljon tien kaltevuutta ja nimismiehen kiharaa aika paljon. Kyllähän sen pysty ajaan, mutta ei välttämättä joka viikko edes.

Rehellisesti sanottuna petyin reisuun. Maasilta, joka näkyy kartassakin oli penkkojen osalta korkeaa puuta ja pensaikkoa, joten näkymät olivat huonot. Ainoastaan sillalta oli kivat maisemat.

No, tulihan tämäkin nyt tehtyä. Ei tartte varmaan uudestaan lähtee. Mutta ihan kiva reisu oli kuitenkin.

vaisalansaari 01 2018

vaisalansaari 02 2018