| Belgian liigan 3. kierros |
| 28.10.2008 | |||
|
Sunnuntaina 26.10.2008 oli vuorossa kolmas liigamatsi. Kutkuttava matsi oli tiedossa, sillä vastaan asettui viime vuoden mestarijoukkue Waterloo Lions. Kaikki pelaajat halusivat voittaa ko. pelin ja tiedossa oli, että tämä on täysin mahdollista. Se vaatii vain kovaa yrittämistä ja hyvää peliä koko 60 minuutin ajan.
Peli alkoi meidän kannalta iloisissa merkeissä sillä jo muutaman minuutin jälkeen siirryimme 1-0 johtoon. Tämän jälkeen peli oli hyvin tasaista oikeastaan koko matsin ajan. Ekan erän jälkeen 1-1, toisen erän jälkeen 2-1 meille. Kolmannessa erässä karkasimme muutaman maalin johtoon, emmekä siitä enää luopuneet. Tosin se vaati kovaa työtä ja juoksemista, koska Waterloo tuli päälle härän lailla. Pelin päätyttyä riemulla ei ollut rajaa ja tunnetila oli korkealla joka tyypillä. Omasta mielestä tämä oli suuri voitto koko joukkueelle. Vaikka maalit tekee yksilö, tämä peli oli vahva näyttö koko joukkueelta. Jokainen osa-alue toimi hyvin, erityismaininta menee kuitenkin puolustuksella ja maalivahdille. Puolustus blokkasi monta vetoa ja molari torjui vähintään yhtä monta. Henkilökohtaisella tasolla ihan ok peli. Ei tilastomerkintöjä, tosin kaksi kertaa olisi voinut olla mahdollisuus, kun olin mukana kaksi yhtä vastaan tilanteissa. Kummallakaan kerralla en saanut syöttöä, joten tällaiset ratkaisut jäivät vielä odottamaan. Onneksi toisesta edellä mainituista tilanteista saimme maalin. Muistaakseni mulla oli yksi veto maalia kohti, mutta veto oli (taas) huono ja äijää maalin edessä, joten se siitä. Joka tapauksessa tämä voitto lukemin 5-3 toi varmasti koko joukkueelle motivaatiota lisää ja roimasti. Kaikki pelaajat tiedostavat sen, että mestaruus on mahdollista, kunhan jatkamme samaa rataa (ja mielellään vielä parannamme). Seuraava matsi on vasta marraskuun lopulla, joten nyt on aikaa renata ja huilata. Taisipa olla vielä niin, että ko. päivänä meillä on kaksi matsia peräkkäin. Saimme siirrettyä joulun aikaan sijoitettuja matseja, jolloin pelaajista olisi ollut jonkin verran pulaa.
|
Urheilu
Urheilu jutut
- 2011 ajot - 2012 suunnitelma
- HePo Maunula 05.11.2011
- Yö Tdh 2011
- Lenkkikausi 2011 avattu
- Talvipyöräilyä parhaimmillaan
- Oivallinen blokkaus Otaniemessä
- Kalajoen pyöräilyt ja Sotkamo 2010
- Kypärä pelasti
- Nyt ottaa päähän ja lujaa
- Länsiväylä juoksu 2010
- Maratonkoulun toinen testijuoksu
- Espoon rantaraitilla
- Espoon Tapiot - Maratonkoulu - testijuoksu
- Talvipyöräilyä (LuJan joululenkki)
- Silkkiniitty puistojuoksu 2009
- Tour de Helsinki 2009
- "Vihoviimeiset" FF-juoksut
- Brysselin 20 km
- Flying Finns ratatonni
- Belgian salibandymestari - KYLLÄ
- Se on yhdestä kiinni nyt
- Spekulointia kakskymppiselle
- Brysselin 20 km
- Cooperii ja sählyy
- Vaiherikas sunnuntai
- Voittojen tiellä
- Sarjakärki uudestaan nurin
- Makea voitto kärkijoukkueesta
- Belgian liigan missatut kierrokset
- Belgian liigan 5. kierros
- Belgian liigan 4. kierros
- Belgian liigan 3. kierros
- Belgian liigan 2. kierros
- Belgian sählymestaruusliiga alkoi
- Sählyturnaus Gentissä