|
Vuoden 2005 alusta sähly on kuulunut meidän vakiourheilujuttuihin hyvinkin tiiviisti. Elias oli 8-vuotias, kun aloitti tuolloin. Ilari aloitti pelaamisen ajallisesti vähän myöhemmin, mutta nuorempana, 6-vuotiaana. Tämä sählykausi on nyt paketissa ja omalta kohdalta se huipentui turnaukseen Gentissä sunnuntaina 25.5.2008. Kohta kaksi vuotta olen pelaillut Speedhoc Brussels -joukkueen (SHB) mukana (en kuitenkaan liigassa) ja olin todella tyytyväinen, että pääsin mukaan turnaukseen jo senkin takia, että paikat on ollu välillä huonossa kunnossa. Oli ne nytkin, mutta kaikki kolme matsia onnistuin pelaamaan ilman suurempia ongelmia.
Järjestäjillä oli hieman pallo hukassa, kun riittävää ennakkoinfoa ei herunut turnauksesta. Ainoa mitä tiesimme oli se, että paikan päällä oli oltava 9.30 ja kolme matsia pelataan. Suuri "järkytys" olikin perille päästyämme, että meidän eka matsi oli vasta klo 12.00. Jep, jep. Olis voinu sunnuntaiaamuna nukkua hieman pitempään. Toinen matsi klo 14.00 ja kolmas sitten pelien perusteella joskus myöhemmin. Noh, ei siinä mitään. Sai rauhassa juoda aamupäiväkaffeet autolla ja Seppo sai tilaisuuden kertoa pelistrategiat kuntoon. Olimme onnekkaassa asemassa, kun olimme saaneet yli 10 pelaajaa mukaan (kaksi kentällistä), joten pelin lomassa pääsi vähän huilaamaankin. En tiedä sitten oliko toinen järkytys se, kun totesimme oman lohkomme ekaa matsia (kolme joukkuetta lohkossa) seuratessamme, että toisen joukkueen keski-ikä oli jotain 16-17 vuotta, toisella hieman enemmän. Tuntui hieman erikoiselta odottaa matseja 42-vuotiaana junnujoukkueita vastaan. Vanha jaksaa... Eka matsi (2x20 min.) alkoi siis klo 12.00 ja se oli sitä nuoreempaa jengiä vastaan. Eipä siinä paljon kertomista ole, kolme ekaa hyökkäystä meikäläisiltä ja taululla 3-0. "Onneksi" se siitä hieman tasaantui, mutta lopputulos oli kuitenkin 10+ meille. Murskaavaa. Toinen matsi oli jo hieman hankalampi, vaikka eka erä olikin meidän suvereenia hallintaa (5-0). Toisessa erässä vastustaja pääsi paremmin peliin mukaan ja vaikeutti meidän peliä aika lailla. Lopputulos kuitenkin 6-1. Tämän jälkeen jäimme odottamaan seuraavia pelejä, mutta turnauksen johto olikin tehnyt muutoksen aikatauluun, joka tarkoitti sitä, että meidän joukkue pelasi "finaalissa" Aalstia vastaan klo 16.00. Olivat päättäneet tämän vaikka kaikkia alkupelejä ei oltu edes pelattu loppuun. Erikoista, mutta kuitenkin oikeat joukkueet finaalissa oli. Aalst sijoittui tämän vuoden Belgian mestaruusliigassa toiseksi ja SHB viidenneksi. Tiesimme, että nyt on aivan toinen peli kyseessä ja parhaimpansa saa tehdä, jos mielii voittaa. Ennen pelejä tuo vihoitteleva jalka ei tuntunut ollenkaan hyvältä, mutta peleissä se oli kuitenkin suht ok eli voinemme sanoa, että se ei juurikaan haitannut omaa pelaamista. Kyllä siinä enemmän haittasi se, että ikämiehen nopeus ei vaan riitä vikkelien junioreiden rinnalla (juniori = alle 30 v.). Finaali oli juuri niin tiukkaa vääntöä kuin ounastelimme. Ekassa erässä Aalst meni 1-0 johtoon, kun saivat ylivoimahyökkäyksen. En muista ihan tarkkaan pääsikö vastustaja ihan lopussa yksin maalivahtia vastaan, mutta tilanteen alettua osasi odottaa maalia (ei pahalla Bo). Pelasimme suht ok, mutta kuin varkain Aalstin lähes kaukolaukaus meni sisään (2-0). Maskia saattoi olla jonnin verran. Vastustajan 3-0 maalia en enää muista. SHB ei saanut maaleja ekassa erässä. Tilanne 3-0, mutta emme niin huonosti kuitenkaan pelanneet, maalit vain jäivät puuttumaan. Jatkoimme samoilla viisikoilla toisessa erässä. Vääntö muuttui vain tiukemmaksi, ja nyt kentällä oli joukkue SHB isoilla kirjaimilla. Kova taistelu tuotti tuloksen ja olimme tasoissa 3-3. Silloin tuntui aika hyvältä. Itse olisin ollut tyytyväinen (amatööri) tuohon tulokseen, mutta rouva fortuna, vai miten se nyt menikään, päätti olla meidän puolella tällää kertaa ja roikkupallosta Panu sai tuikattua vastustajan maalivahdin jalkojen välistä pallon maaliin. 4-3 meille. Peliaikaa jäljellä jotain 4 minuuttia kait. Korostan, että muistikuva ei ole paras mahdollinen. Peli jatkui tasaisena loppuun saakka, paitsi että lopussa vastustaja pääsi kokeilemaan 6-4 ylivoimaa puolen minuutin ajan, kun joku SHB:n pelaaja (hehee, minä!) otti jäähyn. Jäähy tuli niin varkain, että olin vähän pihalla mitä oikeastaan tapahtui. Vastustaja sai vapaalyönnin juuri meidän vaihtoaition kohdalta ja meillä vaihto kesken ja kun hyppäsin kentällä n. metrin päästä pallosta niin vastustaja laittoi pallon peliin ja tuomari laittoi siitä mulle jäähyn, kun olin liian lähellä palloa. En edes yrittänyt mitään, vastahan tulin kentälle. Noh, mitäpä siitä, sain istua koko sen puoliminuuttisen penkillä. HAJATELMA Loistava reisu, paikat kesti ja oma peli kulki omaan rehelliseen tasoon verrattuna ihan kelvollisesti. Se on sitten eri asia, mitä muut ovat mieltä. Ekassa pelissä ekasta kosketuksesta sain annettua namipassin Samille, josta tuli varma maali. Lähes vastaavanlainen tilanne tuli myöhemmin, tosin passin antajana oli tällöin Vesa ja sain tehdä turnauksen ainokaisen maalini. Jossakin matsissa mulla oli 2-3 täysin avointa paikkaa, mutta jostain kumman syystä munasin ne. Onneksi ne eivät ratkaisseet tällä kertaa mitään. Sitä vaan toivois, että olis hieman nopeampi ja taitavampi, mutta minkäs teet. Käytännössä kuitenkin sählyn pelaaminen on aloitettu vuonna 2005 39-vuotiaana ja olen vakaasti sitä mieltä, että paljon ei parannettavaa enää ole. Kuitenkin tavoite on, että paikat kestää ja voisin pelata Belgian mestaruusliigassa ensi kaudella. Saisin oman pelipaidan... nääs. Tältä kaudelta pelit on pelattu, parannellaan jalkaa ja pidetään kuntoa yllä, toivottavasti jollakin muulla, vähemmän jalkaa rasittavalla tavalla. Sinänsä kurja tilanne, kun juuri olet saanut yhden "vamman" ns. kuntoon niin sitten jossain muualla alkaa kolottamaan. Jännä juttu, juniorina, kun aktiivisesti pelasin tosissaan niin ei mulla silloin tällaisia ongelmia ollut kuin mitä nyt Brysselissä olon aikana ollut (olkapääleikkaus, akillesjänne ja nyt tämä viimeisin). Mutta kait se on niin, että tasapaino pitää saavuttaa, joten urheilija ei tervettä päivää näe.
Kiitos Speedhoc Brussels pelaajat turnauksesta ja menneestä kaudesta. SHB juttu turnauksesta Belgian sählyliitto http://www.floorballbelgium.be
|