| HePon talvilenkki 7.2.2010 |
|
|
|
| 07.02.2010 | |||
|
Alkuviikosta kurkku kipeä, loppuviikosta nenä vuotaa. Paras hoito tuollaiseen > lähde lenkille. Lauantaina Espoossa, sunnuntaina HePon talvilenkillä. Tämä oli kyllä niin ex-tempore juttu kuin olla vain voi. Aamupala oli nautittu klo 10 mennessä ja aloin pohtimaan josko se kunto olisi sellainen (pienen flunssan jälkeen), että voisi lenkille lähteä. Periaatteessa lauantaina olin päättänyt, että en lähde. Aikaa tuumimiseen oli vain joitakin minuutteja, koska lenkki alkoi 11.30 Pirkkolan uimahallilta. Varasin tunnin siirtymään, mikä alittuikin ihan kivasti - 51 minuuttia, reilu 16 km ja keskari reilu 18. Itse asiassa siirtymällä tuli enemmän väsy ja hiki kuin itse varsinaisella lenkillä. Mutta niinhän sen piti ollakin. Uimahallin kahviossa oli neljä heppua, jotka aluksi vaikuttivat, että eivät lähekään mihinkään, kun tiet on niin huonossa kunnossa. Tuli siihen sitten viideskin kaveri, joka oli lähdössä, joten 11.45 viisi kuntoilijaa starttasi kohti Luukin ulkoilumajaa. Alkumatkan aikana kaksi hyppäs pois, joten meitä oli sitten kolme polkemassa Luukkiin. Vauhti oli olosuhteisiin nähden mukavan rento. Väylät oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin mitä ne oli aamun siirtymällä Espoosta Pirkkolaan. Kannelmäen kohdalla oli vähän ruuhkaista, kun jalankulkijoita oli aika paljon, eikä tilannetta yhtään helpottanu se, että väylälle oli tehty latu, kaventaen väylää melkoisesti. Mutta rauhassa kun mentiin niin jalankulkijat väistelivät kiitettävästi ja me samalla vähän vauhtia himmaillen. Oikein makoisat munkkikahvit (2x) tuli juotua Luukin majalla, samalla suunnitellen, mitä reittiä pois. Suuntaus oli kovasti Pohjois-Espoon kautta, jolloin meikä olis päässy hyppään pois kyydistä. Vaan kuinkas kävikään. Koko menomatkan moitteettomasti toiminut Trek sanoi sopimuksen irti. Vapaaratas toimi liiankin vapaasti, kun pitoa ei löytynyt millään. Kovilla pakkasilla tuo on kyllä oireillut aikaisemminkin, mutta vain niin kuin tyhjää lyöden. Nyt kammet vaan pyöri koko ajan tyhjää eikä mitään merkkiä ottaisko kiinni. Muutaman kerran vähäsen, mutta heti kun yritti polkea kunnolla niin löi yli. Siinä alkoikin pähkäily, mitä tehdä. Kaverit oli onneksi kärsivällistä porukkaa, joten en jäänyt yksin murheitteni kanssa. Olihan niitä jo ollut menomatkallakin Luukkiin. Huomasin yhdessä vaiheessa, että toinen kenkä on kyllä kiinni polkimessa, mutta liikkuu sivuttain ihan liikaa. Siinä meni jonnin aikaa kunnes saatiin kenkä irti polkimesta, ja samalla tippui klossin yksi ruuvi maahan. Siinäpä se, ruuvi takas kiinni ja baanalle. Palasimme siis sen pienen matkan takasi tarkoituksena mennä lämmittelemään takakiekkoa majan lämpöön, mutta päädyimmekin siihen ulkona olevaan mökkiin, jossa saa makkaraa paistella. Kiekko irti pyörästä ja tulen loimotukseen. Kyllähän se pakka vähän nihkeä oli ja lämmityksen ansiosta paremmin liikkui, mutta ei se vaivaa korjannu. Joten pakko se oli soittaa emännälle ja tilata kotiinkuljetus. Sen pituinen lenkki se. Vähän harmitti, ois ollu varmasti ihan hieno lenkki, jos olis kotiin saakka päässyt polkeen. Noh, jos positiivisesti ajatellaan niin vaiva ilmaantui oikeaan aikaan. Varsinkin kun olin päättänyt viedä pyörän talvihuoltoon ensi viikolla. Jotain dataa reitistä löytyy garminin sivuilta
|
|||
| Viimeksi päivitetty 29.03.2010 |
Urheilu
Etsi
Urheilu jutut
- Kypärä pelasti
- Nyt ottaa päähän ja lujaa
- Länsiväylä juoksu 2010
- Maratonkoulun toinen testijuoksu
- HePon talvilenkki 7.2.2010
- Espoon rantaraitilla
- Espoon Tapiot - Maratonkoulu - testijuoksu
- Talvipyöräilyä (LuJan joululenkki)
- CATEYE - valoa kansalle
- Uusi pyörä (taas)
- Silkkiniitty puistojuoksu 2009
- Tour de Helsinki 2009
- "Vihoviimeiset" FF-juoksut
- Brysselin 20 km
- Flying Finns ratatonni
- Belgian salibandymestari - KYLLÄ
- Se on yhdestä kiinni nyt
- Spekulointia kakskymppiselle
- Brysselin 20 km
- Cooperii ja sählyy
- Vaiherikas sunnuntai
- Voittojen tiellä
- Sarjakärki uudestaan nurin
- Makea voitto kärkijoukkueesta
- Belgian liigan missatut kierrokset
- Belgian liigan 5. kierros
- FF tarkkuuskisat 2008
- Belgian liigan 4. kierros
- Joskus onnistaa joskus ei
- Belgian liigan 3. kierros
- Belgian liigan 2. kierros
- Belgian sählymestaruusliiga alkoi
- FF-testijuoksu 6.9.
- Flying Finns 14.6.2008
- Flying Finns 7.6.2008
- Sählyturnaus Gentissä
- Tarkkuuskisat 2007
- FF-kausi päättyi


