| Espoon rantaraitilla |
| 23.01.2010 | |||
|
Tänään lauantaina 23.1.2010 ei pitänyt lähteä lenkille, kun "oli" niin paljon pakkasta. Kävin kuitenkin sellaisen hyvin lyhyen asiointilenkin tekemässä eli heitin kierrätysroskia Ompun kierrätyskeskukseen. Tuolla lenkillä havaitsin, että kelihän oli aivan loistava. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkastakin todellisuudessa oli vain 12 astetta. Ja kunnon hikilenkkihän siitä tuli. Vaikka jalat oli vielä kävelyssä puuta niin pyörähommat futas vallan mainiosti.
se tarinaEipä siinä muuta kuin reppu kotiin, vähän huikopalaa nassuun ja takas baanalle. Koska keli oli loistava (aurinkoinen) otin kameran mukaan Espoon rantaraitin kuvausta varten. Ihan messeviä kuvia sain otettua. Ainoa harmi joka pysäyksellä oli se, että silmälasit (heh, tässä tapauksessa aurinkolasit) alkoi aina huurtumaan, joten piti olla nopia liikkeisssään. Vaikka olen rantaraittia jonkin verran jo sahannut niin pakko sinne on varmaan mahdollisimman pian joku viikonloppu lähtee uudestaan. Sen verran mainioita hiukan leveämpiä polkuja oli Kivenlahden puolella. Niitä olis voinut sahata ristiin rastiin ja samalla olis päässyt tutustumaan paikkoihin paremmin. Mutta hyvä näin. Sitten ne kuvat.
kuvatAjosuunta oli siis länteen päin eli kohti Kivenlahtea. Nuottaniemi (2 kuvaa) 01
Soukanranta (2 kuvaa) 02
Laurinlahti - Ristiniemi (2 kuvaa) 03
Hyljelahti (1 kuva) 04
Laurinlahti (1 kuva) 05
Ylä-kivenlahti (2 kuvaa) 06
Koko kartan linkki. Karttapaikat pitäs olla aika tarkkoja, mutta joitain heittoja voipi olla.
|
Urheilu
Urheilu jutut
- 2011 ajot - 2012 suunnitelma
- HePo Maunula 05.11.2011
- Yö Tdh 2011
- Lenkkikausi 2011 avattu
- Talvipyöräilyä parhaimmillaan
- Oivallinen blokkaus Otaniemessä
- Kalajoen pyöräilyt ja Sotkamo 2010
- Kypärä pelasti
- Nyt ottaa päähän ja lujaa
- Länsiväylä juoksu 2010
- Maratonkoulun toinen testijuoksu
- Espoon rantaraitilla
- Espoon Tapiot - Maratonkoulu - testijuoksu
- Talvipyöräilyä (LuJan joululenkki)
- Silkkiniitty puistojuoksu 2009
- Tour de Helsinki 2009
- "Vihoviimeiset" FF-juoksut
- Brysselin 20 km
- Flying Finns ratatonni
- Belgian salibandymestari - KYLLÄ
- Se on yhdestä kiinni nyt
- Spekulointia kakskymppiselle
- Brysselin 20 km
- Cooperii ja sählyy
- Vaiherikas sunnuntai
- Voittojen tiellä
- Sarjakärki uudestaan nurin
- Makea voitto kärkijoukkueesta
- Belgian liigan missatut kierrokset
- Belgian liigan 5. kierros
- Belgian liigan 4. kierros
- Belgian liigan 3. kierros
- Belgian liigan 2. kierros
- Belgian sählymestaruusliiga alkoi
- Sählyturnaus Gentissä