| Brysselin 20 km |
|
|
|
| 04.04.2009 | |||
|
Brysselin 20 km (31.5.2009) lähestyy kovaa vauhtia ja koska tässä on tullut tuota juoksua reenattua ja se jopa maittaakin niin kakskymmpiselle olisi tarkoitus startata toukokuussa. Suurin syy kuitenkin moiseen on se, että Elias haluaisi lähteä kokeilemaan. Nyt se jopa onnistuu iän puolesta. Ilmoittautuminen niille, jotka eivät ole aikaisemmin juosseet alkoi 1.4.2009 klo 00.00 eli keskiyöllä (netin kautta). Olimme kyllä hollilla, mutta tuntiin ei sivuille oikein päässyt, joten se siitä sitten. Elias oli niin harmissaan moisesta, joten läksin heti aamulla polkemaan keskustaan, josko toimistosta vielä saisi paikan kisaan. Kävi tuuri, ei pahemmin jonoa ja sain kummallekin paikan, joten Brysselin kakskymmpisellä tavataan. Muu perhe on luvannut lähteä kannustamaan Tervurenlaanin varteen. Reenit on aloitettu. Muiden juoksulenkkien ja harjoitteiden lisäksi tavoitteena on tehdä 4 (2 x kuukaudessa) pitkää lenkkiä eli tunnin lenkki. Yhden kerkesimme jo tehdä maaliskuun lopussa, matka noin 9,6 km ja aikaa kului 51 minuuttia. Se oli hyvä lenkki. Tuosta pitää pikkasen vauhtia tiputtaa, jotta Elias jaksaa maaliin saakka tuon 20 km. Mutta jos kaikki menee hyvin niin 2,5 tuntia vois olla hyvä tavoite. http://www.20kmdebruxelles.be/20km/set_en.htm
|
|||
| Viimeksi päivitetty 29.03.2010 |
Urheilu
Etsi
Urheilu jutut
- Kypärä pelasti
- Nyt ottaa päähän ja lujaa
- Länsiväylä juoksu 2010
- Maratonkoulun toinen testijuoksu
- HePon talvilenkki 7.2.2010
- Espoon rantaraitilla
- Espoon Tapiot - Maratonkoulu - testijuoksu
- Talvipyöräilyä (LuJan joululenkki)
- CATEYE - valoa kansalle
- Uusi pyörä (taas)
- Silkkiniitty puistojuoksu 2009
- Tour de Helsinki 2009
- "Vihoviimeiset" FF-juoksut
- Brysselin 20 km
- Flying Finns ratatonni
- Belgian salibandymestari - KYLLÄ
- Se on yhdestä kiinni nyt
- Spekulointia kakskymppiselle
- Brysselin 20 km
- Cooperii ja sählyy
- Vaiherikas sunnuntai
- Voittojen tiellä
- Sarjakärki uudestaan nurin
- Makea voitto kärkijoukkueesta
- Belgian liigan missatut kierrokset
- Belgian liigan 5. kierros
- FF tarkkuuskisat 2008
- Belgian liigan 4. kierros
- Joskus onnistaa joskus ei
- Belgian liigan 3. kierros
- Belgian liigan 2. kierros
- Belgian sählymestaruusliiga alkoi
- FF-testijuoksu 6.9.
- Flying Finns 14.6.2008
- Flying Finns 7.6.2008
- Sählyturnaus Gentissä
- Tarkkuuskisat 2007
- FF-kausi päättyi


