Vaiherikas sunnuntai
22.03.2009

Juu, jännitystä oli ilmassa monin verroin. Belgian mestaruusliigassa oli tietyssä mielessä tärkeä matsi edessä ja Suomi-Klubin vuosikokouksessa myös jännittäviä hetkiä, joiden takia en päässyt pelaamaan tänään. Tosin kerkesin katsomaan puolet matsista.

Oikeastaan rikkaus alkoi jo eilen lauantaina, kun oli FF-juoksukerhon testijuoksu Stockelissa. Lähdin sinne poikien kanssa kokeilemaan ja aika hyvin meni mielestäni. Ilari juoksi 4 km (tarkka matka taisi olla 3,8 km) aikaan 18.42, Elias 17.47 ja minä 15.31. Oma ennätys syntyi siis komeasti (FF-uran ennätys siis). Juoksu maittoi oikein hyvin ja vaikka kovat menijät (Pekka Roto ja Matti Soininen) eivät kai ihan täysillä juosseet niin olin erittäin tyytyväinen, kun olin vain viitisen metriä heitä jäljessä ekan kilometrin kohdalla. Siitä se ero kuitenkin pikku hiljaa alkoi kasvamaan ja maalissa eroa 47 sekuntia. Toki on todettava, että kaverit juoksivat 10 km ja minä vain 4 km. Kuitenkin kun tuntui hyvältä heti alusta niin ajattelin, että kokeillaan mihin rahkeet riittää. Viiminen kilometri tuntui jo raskaalta, mutta tämä antoi kuitenkin osviittaa, mitä voi odottaa ensi viikon cooperin testissä, jos sen juoksen omana juoksuna. Lasten kanssahan tuota on tullut juostua pääasiassa viime aikoina. 3000 metriä olis tavoitteena ja kaikki sen yli vain plussaa.

Mutta tänään sunnuntaina päivä lähti käyntiin Eliaksen viemisellä futisharkkoihin koululle (bussilla) ja sieltä juoksin takas kotio. Tarkoituksena oli vähän lämmitellä paikkoja päivän matsiin, jos kerkeen/pääsen pelaamaan. Tuntui aika hyvälle taas tuo juoksu. Saa nähdä alkaako tästä uusi urheilu-ura.

Sählymatsin peikkona oli tänään Suomi-Klubin vuosikokous, johon mun ei alun perin pitänyt mennä, mutta kun siellä käsiteltiin yksi minua koskeva asia niin oikeastaan katsoin velvollisuudeksi sinne mennä. Asia oli niinkin yksinkertainen kuin Suomi-Klubin kunniajäsenyys tehdystä vapaaehtoistyöstä klubia kohtaan. Olin toiveikas, että pääsisin lähtemään matsiin hyvissä ajoin, mutta valitettavasti kokous venyi ja minun kunniajäsenyysasia oli koko joukon viimeinen asia, joten se siitä. Mutta hienoltahan tuo tuntui, ja rehellisesti sanottuna, oli oikeastaan ihan hyvä, että en saanut pelata, koska olin kyllä tietynlaisessa tunnetilassa klubin kokouksen jälkeen. Sain vähän kukkia ja hienon rintamerkin, jota voi siten käyttää jossakin arvokkaassa tilaisuudessa, jos sellainen tulee kohdalle.

SKrintamerkki


Syy, miksi en saanut pelata oli se, että mun ID-kortti ei saapunut paikalle ennen peliä. Yksinkertaisesti en tiennyt tuota, eikä kai tiennyt kukaan muukaan. No, se ei haitannut, koska olimme saaneet kuitenkin kasaan 3 hyökkäysketjua ja 2 pakkiparia, joka on minusta optimaalisin tilanne. Toki tiukassa ja kovassa matsissa pari puolustajaa lisää ei ole pahitteeksi.

Kerkesin katsomaan puolet matsista, tilanteen ollessa meille 1-0. Aika jännät paikat oli mun saapumisen jälkeen, kun meikäläisillä alivoima ja vastustaja FBC Stimulo Denderleeuw painoi päälle todella kovasti. Oikeastaan vastustaja hallitsi toisen erän loppua, mutta me tuuppasimme sen yhden maalin, joka oli kyllä melkoisen arvokas tuohon tilanteeseen.

Kolmas erä oli yhtä vauhdikas pallon mentyä päästä päähän. Meillä kuitenkin oli ne vaarallisemmat paikat (mm. pari tolppalaukasuta), ja niistä teimme vielä kolme maalia lisää. Vastustaja ei tällä kertaa saaanut maalin maalia, joten maalivahtimme Peter sai kirjauttaa kauden ekan nollapelin. Katsoin pikaisesti kauden kaikki liigamatsit läpi ja vain 5 nollapeliä ennen tätä eli harvinaista herkkua saimme maistella tänään.

Suurin pointti kuitenkin tässä matsissa oli kuitenkin seuraava kuva eli sarjatilanne 22.3.2009 pelattujen pelien jälkeen.

sarjatilanne_22_03_2009

Olemme siis johdossa, mikä tarkoittaa sitä, että jos voitamme jäljellä olevat 4 peliä niin (yllätys, yllätys) olemme Belgian liigamestareita. Mutta, peli kerrallaan, ja pitää muistaa se, että meillä on ainakin yksi todella kova matsi vielä jäljellä eli juurikin tämän päiväistä vastustajaa vastaan. Tämän päiväinen peli oli rästipeli joulun tienoilta.

P.S. Viime sunnuntain (15.3.2009) matsi jäi multa myös väliin (Joomla!Day UK). Voitto kotiin komeasti 12-2 Juventuksesta.