Langsterin huolto
18.10.2009

Langsterilla kilometrejä takana jo 2700 (huhtikuusta saakka). Mitään ihmeempiä huoltoja en ole tehnyt, mitä nyt ketjuja vähän putsaillut ja sadereissujen jälkeen vedellä huuhdellut. Kynnys moiseen huoltohommaan on ollut aika kova, mutta nyt saatiin tuotakin madallettua, kun oli pakko jotakin pientä tehdä. Mm. jarrupalat vaativat vaihtoa.

Ei muuta kuin kaupan kautta pajalle. Tosin kaikkea en saanut ostettua, joten huolto on tavallaan vielä kesken, tai oikeestaan loppukokoaminen. Eihän mulla ollut irti kuin pyörät ja ketjut, eipä siinä paljoa tarvii kasata. Ihan pyörän putsausta varten ostin Pinelinea (fillarifoorumilaisten suosituksesta). Mietin pitkään ostanko halvemman kanisterin vaiko kalliimman suihkupullon, jossa seos valmiina. Päädyin kalliimpaan ensinnäkin kokeilumielessä ja helpon käytettävyyden takia. Ja jos tarkkaan miettii niin suihkuttaessa annostus voi olla minimaalinen, joten ainetta ei ehkä kulu niin paljoa kuin jos ostaisi kanisterissa (toki kanisteriaineenkin voipi laittaa suihkupulloon).

01_linimentti


Kuvassa oleva vanteen osa on jo pesty ja kyllä täytyy todeta, että pyörä tuli puhtaaksi. Ihan kuin uusi (ellei naarmuja ja sen sellaisia lasketa mukaan). Oli siis ihan kelpo ainetta.

No, takapyörä toki ekana irti ja aikas huolellinen putsaus tuli tehtyä. Suurin haaste oli tuo takaratas, se kun oli päässyt (samoin kuin ketjut) likaantumaan aika lailla tässä syksyn aikana. Etupyörä olikin sitten paljon helpompi tapaus. Samalla tein sitä paljon puhuttua pyörän kevennystä. Se on joku intohimo joillakin pyöräilijöillä ja joskus varmasti ihan järkevääkin. Noh, minulla se tarkoitti, että otin pinnoista nuo muoviset heijastin läpyskät pois.EmbarassedEmbarassed

Olin ostanut uudet ketjutkin, mutta koska ne olisi pitänyt lyhentää ja putsata öljystä niin jätin sen myöhempään ajan kohtaan. Eli vanhojen käsittelyyn. Olin aikaisemmin tehnyt ketjujen pesun tällä ihmelaitteella.

03_putsauslaite


Minua tuo ei vakuuttanut, ainakaan Langsterissa (single speed), koska ketju ei ole luonnostaan vaakatasossa niin myöskään pesuri ei ole vaakatasossa. Osa nesteestä valuu ulos. Muutenkin koin ko. tsydeemin hankalaksi. Pesuaineena käytin Dirtwashia, joka oli kyllä ihan kelpo ainetta. Eli nyt laitoin ketjut muoviastiaan ja se vähä Dirtwashia päälle mitä oli. Kaikki lika ei lähtenyt kun harjalla rapsuttelin, mutta en nyt jaksanut enempää puunata aineen vähyyden takia. Ostan lisää ja pesen uudestaan, niin että voi oikein liottaa. Eiköhän sitten tule puhdasta.

Renkaat tsekkasin läpi. Jännä juttu, että takarenkaasta poistin alle 10 kiveä/lasinpalasta, kun taas eturenkaasta niitä lähti varmasti lähemmäs 50. Toki selitys varmaankin löytyy erilaisista renkaista. Edessä mulla on vielä ensiasennusrenkaat eli Spessun Mondot ja takana taasen Spessun Roubaix Armadillo Elite. Syy miksi takana on uusi rengas on yksinkertainen. Brysselin kaduilla viime keväänä ja kesänä pyöräillessä takakumi (Mondo) puhki 4 kertaa 1000 km aikana. Ei kiva. Vaihdon jälkeen ajettu 1700 ja on kestänyt (kopkop). Tosin eturenkaalla on nyt ajettu 2700 ja vielä kestää sekin.

Mutta tuossa takarenkaassa huomasin muutamia halkeamia. En tiedä ovatko kuinka harmillisia. Tässä kuva.

02_halkeama


Jotenkin tuntuu, että tuossa tekstikohdassa olisi joku kumin palanen, joka on lähtenyt irtoamaan. Vai onko tuo aivan normaalia? Noh katsotaan kuinka kestävät. Uusi samanlainen taakse odottaa varastossa. Eteen hommasin TdH:n lapun haun yhteydessä ostetun Schwalben Ultremo R:n. Ensi kesäksi se olisi tarkoitus laittaa töihin.


Pyörän putsauksen aikana huomasin erikoisen jutun. Etuhaarukka tai sen maalipinta oli kulunut haarukan ylöosasta. Olin aivan äimän käkenä, kuinka tuollainen voi olla mahdollista. Eihän siihen ota mikään edes kiinni.

04_kuluu


Pikkaisen kerkesin jo huolestumaankin, että mahtaako tuo olla turvallisuusriski, mutta taitaa tuo olla enemmän maalipinnan kulumista (toivottavasti). Noh, kun laitoin renkaan takas paikoilleen niin syy taisi löytyä, vaikkei ihan heti uskoisi. Mutta onhan se tosiasia, että kun joku hinkkaa riittävän pitkään niin kovempikin kohta kuluu.

05_kuluu


Tänään sitten leikkasin nuo kumitörröttimet pois. Tuntuu aika uskomattomalta. Täytyykin laittaa tästä postaus foorumille.


Dodiin, siinä se meikäläisen eka isompi huoltohommeli oli, ja täytyy kyllä myöntää, että aikas hauskaa puuhaa se oli sittenkin. Ehkä kynnys moiseen on seuraavalla kerralla hieman matalampi. Tähän liittyy sellainen pieni rojekti, että tarkoitus on kokeilla pienempää takaratasta. Sellaista kaupoista kyllä kyselin, mutta ei niitä ollut. Täytyy kysyä uudestaan.

Lopuksi muutama ylimääräinen foto. Ekana oma patentti, miten pyörä saadaan sopivalle korkeudelle ilman niitä oikeita värkkejä.

06_tyopaja


Ahdasta on, mutta sillä mennään mitä nyt on.

Ne jarrupalatkin sain vaihdettua taakse, tosin säätämättä vielä, kun ei ole kerennyt. Piti siitä laittaa kysymys foorumille, notta miten päin ne palat pitää olla. Fundeerasin tovin ja laitoin näin.

07_jarrupalat


Nyt tätä kirjoittaessa etsin paketin kierrätysroskiksesta ja löytyihän sieltä se ohje, ja oikein oli. Mulla on joskus tapana heittää paketit heti menemään ja jälkeen päin mietin, että ohjeetkin olis ollu hyvä lukea. Ai niin, palat oli Shimanon Ultegraa, kuulemma laatukamaa. Oikeesti noi oli ainoot kaupassa, joten päädyin niihin.

Katotaan tulevalla viikolla löytyykö aikaa pyörän lopulliseen kasaamiseen ja jopa lenkinkin tekoon.