| Fixi ja ajotietokone testattu |
| 27.04.2009 | |||
|
Viime perjantaina oli jälleen Eurooppakoulun keväinen Footfest-juhla. Ei siis varsinaista koulua ollenkaan vaan lapsilla kaikenlaista touhua ja puuhastelua koulun alueella erilaisilla pisteillä, sekä eri kieliryhmien myyntikojut, joiden tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Alun perin mun ei pitänyt tuonne mennä ollenkaan. Olikin eka kerta laatuaan, koska jokaisena aikaisempana vuotena olen ollut siellä ihan hommissa eli jonkun luokan lasten valvojana mennyt 3-4 lapsen ryhmän mukana paikasta toiseen. Nyt kun ei ollut enää omien lasten takia tällaista tarvetta, päätin jättää väliin. Kuitenkin ajattelin, että voisihan sitä Suomen kojulla käydä katsomassa, olisiko sieltä jotain kotiin viemisiä. Pullaa ja munkkia tuli vähän ostettua. Pyörällä toki lähdin, tarkoituksena ajaa sitten kotimatkalla pieni lenkki. Pääsin Stockeliin saakka, kun huomasin, että jotain vikaa pyörässä on. Aina kaarteessa vähän vipattaa takapää. Mikä meni rikki? No kumi tyhjä tietty. Mutta ei kokonaan, joten pumppasin lisää ilmaa ja kokeilin. Pääsin muutama sata metriä ja tyhjä. Sitten pitikin tehdä päätös. Soittaako kotiin, jotta tulee hakeen pois vai alkaako paikkaamaan rengasta. Jos urakalla alkaa polkemaan niin jossain vaiheessa se renkaan paikkaus tulee eteen, joten ajattelin, että hoidetaan tämä eka kerta heti pois. Olin juuri näitä tilanteita varten ostanut varaosia ja työkalunkin eli olin varautunut. Paikkarasia ja uusi sisäkumi oli matkassa, samoin monitoimityökalu. Ihan ok vehje. Tosin myyjä sanoi, että siinä on kaikki, jotta pyörän voi purkaa, mutta se iso avain kyllä puuttuu, jolla saa vanteen irti rungosta. Onneksi löysin kotoa ylimääräisen, joka nyt kulkee aina mukana pyöräreisuilla.
Lyhyesti sanottuna, se oli aivan kauhee, ainakin mun pyöräilytavalle. Ei toiminut ollenkaan, varsinkin alamäissä, joissa haluaa mennä kovempaa. Jos sitä treenais ja ajais hiljasempia katuja niin sitten ehkä ok, mutta ei mulle nyt. Lisää takapakkia tuli puolen kilometrin ajamisen jälkeen. Tulin Stockelista suoraan Roodebeekiin, missä huomasin taas renkaan tyjenneen. Nyt ei enää huvittanu alkaa pelaan sen kanssa luonnossa vaan talutin pyörän kotia ja paikkasin sisällä kotona. Höh, toinen reikä ja tässä oli vielä lasinsiru ulkorenkaassa kiinni. Se piti toki poistaa. Siis aika hyvä munkki, kun kaksi kertaa saman reisun aikana kumi puhki. Nyt kun sai sitten tilaisuuden korjata ja tutkia niin havaitsin, että ulkokumissa oli ainakin 3 pientä halkeamaa (reikää) eli kyllä niitä vaurioita tulee. Täytyy tehdä vissiin Timot eli kun uuden osto on edessä niin ostaa vahvistetut ulkokumit niin sit varmaan pärjää paremmin. Viime viikko oli aika rankka pyöräilyn merkeissä. Neljänä päivänä putkeen poljin 130 km (alan varsinaiset harrastajat toki sanoo, että kauppamatkahan tuo). Pakko mikä pakko. Ostin viime viikolla mittarin pyörään ja nyt on kiva ajaa kun tietää missä menee. Eli nyt olen sitten alkanut pitää pientä kuntopäiväkirjaa, johon tulee pyöräilyn lisäksi muutkin urheilusuoritukset.
|


